Piiiajakoirat.jpeg

MEILLÄ KOTONA

Koirat ovat olleet osa perhettä ja arkeamme jo usean vuosikymmenen ajan. Lykke's ald aloitti toimintansa 2018, ja näin pitkäaikainen unelmamme toteutui. Kennelimme kotipesä sijaitsee metsän keskellä Ruskolla, jossa asumme ja kasvatamme koiramme.

 

Olemme rekisteröityjä  Australian Labradoodle  kasvattajia sekä kuulumme WALA (Worldwide Australian Labradoodle Association) järjestöön.

 

Miksi juuri Australian labradoodle? Sen lisäksi, että rotu on astma- ja allergiaystävällinen, ihastuimme koirien tempperamenttiin, ja sen energiseen ja pehmeään luonteeseen. Rotu on erittäin ihmisystävällinen ja tunnistaa intuatiivisen tarkkaavaisesti perheenjäsen-tensä tunnetiloja.  Olemmekin Lykken kanssa viettäneet monia hauskoja hetkiä harrastus- ja tottelevaisuus-koulutuksessa.

 

Oman toimintamme perustana on eettisyys ja teemme kaiken koirien hyvinvointia ajatellen. Kasvatamme ainoastaan muutamia pentueita vuodessa. Pennut kasvavat kotona yhdessä kanssamme ja tottuvatkin jo pienestä pitäen  elämän ääniin ja arkipäivän meininkiin.

 

We feel very lucky and privlleged to welcome you to take part of our big dream which Lykke's ald is.

We live and breed our dogs in southern Finland in a small municipality called Rusko. Our house is in the woods which is our dogs favourite playground.

 

We are a small in-home breeder of allergy-friendly Australian Labradoodles. Australian Labradoodles are highly intelligent and easy to train with friendly temperament and that is just one of the reason why we love this breed.

 

Our dogs are part of our family and are spoiled with affection!